Ongelmasi on jo ratkaistu

image

Matkapuhelin piippaa muistutuksia. Seuraavaan palaveriin vain muutama minuutti aikaa ja auto pitäisi parkkeerata ennen sitä. Mielellään tapaamispaikan lähelle, sillä tunnin päästä on jälleen oltava toisaalla. Toimistolla ei ehdi käydä kuin kääntymässä. Missä välissä sovitut asiat ja tehdyt työt ehtisi kirjaamaan ylös?

Ongelmaan on jo ratkaisu. Liiketoiminnan prosesseja voi hoitaa matkapuhelimella. Päivän aikana liikkeellä tehdyt puhelut voi siirtää suoraan laskutukseen ja työtehtävät ohjata eteenpäin tehtäviksi.

CSI Helsingillä on tarjolla kaksi tuotetta, jotka voidaan kytkeä matkapuhelimeen.

Abile DynaMitt - ja CSI DynaMitt –mobiili-XRM. Näiden järjestelmien avulla asiakastiedot kulkevat koko ajan mukana ja auttavat myynnissä sekä asiakassuhteiden hoidossa. Asiakas- ja toimeksiantotietoja voi päivittää tai hakea, vaikka tietokone ei olisi mukana.

Järjestelmiimme voi tehdä myös äänimuistioita, jotka voi purkaa tekstiksi myöhemmin. Tämä säästää aikaa, kun matkapuhelimen pienen näppäimistön sijaan nauhan voi kirjoittaa auki sopivalla hetkellä omalla tietokoneella.

Liiketoimintaprosessien hoito matkapuhelimella säästää aikaa ja parantaa laskutettavuutta. Asiakastietojen päivitys, tapaamisten raportointi ja tuntikirjaus hoituvat helposti ja nopeasti. Uskallan väittää, että matkapuhelinten käyttö työvälineenä monipuolistuu ja tulee kasvamaan.

Me haluamme olla edelläkävijöitä kehityksessä ja tuottaa menestystä myös asiakkaillemme.

Energistä kevättä Boostin lukijoille!

Harri Tiili
toimitusjohtaja
CSI Helsinki

Avainsanat: Mobiili, Harri Tiili, toiminnan kehitys

Kommentit (3)

  • LH 18.2.2010 klo 15.16
    Harri on ihana!!
  • On the road again 25.2.2010 klo 14.04
    Onko asianajajien käyttöön tulossa mobiiliversio CSI Lawyerista, jos on, niin milloin mahdollisesti voisimme sellaista odottaa saataville?
  • Mikko Hämäläinen 8.3.2010 klo 16.01
    Mobiiliversio on jo olemassa. Mobiiliversiota testataan par'aikaa ja se tullee asiakaskäyttöön syksyllä. T. Mikko

Tietoa blogista

Tämä on CSI Helsingin blogisivusto, jolla julkaistaan ajankohtaisia artikkeleita ja näkökantoja liittyen CSI Helsingin kohdetoimialoihin, asiakkaisiin tai IT-toimialan kehitykseen.